Poikkeuksetta jokainen pelottavan itsestään selviä elämänohjeita julkaiseva lehti on yhtä mieltä siitä, että hyvä itsetunto on tekijä, joka herättää positiivisia mielikuvia ympätöivissä ihmisissä. Näin ollen ratkaisu ulkopuolisen arvostuksen puutteeseen on yksinkertaisesti se, että itseään oppii arvostamaan sellaisena kuin on.
Yksikään näistä lehdistä ei ota kuitenkaan koskaan kantaa siihen, että miten oman peilikuvan arvoa nostetaan pelkästään subjektiivisella päätöksellä. Onko se muka mahdollista ilman ulkopuolista mielipidettä tai vertailukohtia?
Ulkonäköön ja sitä kautta itsetuntoon liittyvät ongelmat ovat hyvin usein niistä kärsiville asioita, jotka halutaan kätkeä viimeiseen asti. Tällöin on paljon helpompi verrata itseään yleisesti kauneuden standardina pidettyihin asioihin, joista ei länsimaisessa markkinointihyökyaallossa todellakaan ole pulaa. Häpeälliseltä tuntuvaa asiaa ei näin tarvitse tunnustaa kenellekään.
Ongelmalliseksi vertailun tekee se pieni yksityiskohta, että mikään ei myy niin tehokkaasti kuin epävarmuus omasta ulkonäöstä. Markkinoinnin kannalta on hävyttömän tarkoituksenmukaista, että jokainen tuotteen kohderyhmään kuuluva pitää itseään epäkelpona ihmishirviönä, jonka ainoa tie edes säädylliseen ulkonäköön, on parantaa sitä ihmeen tekevällä tuotteella x.
Mainosten moraalisen arveluttavuuden voisi vielä kai edes jollain tasolla ymmärtää, mutta se että journalisteiksi itseään kutsuvat itsetunnon torpedot myyvät häikäilemättä sitä samaa epävarmuutta, saa käden puristumaan refleksinomaisesti nyrkkiin.
“Rehevälle naiselle ei vartalon keskivaiheilla muuttuva väriskaala ole ollenkaan edullinen juttu.”
Kyllä, kritiikki suuntautuu pukeutumiseen, ei vaatteiden sisältä löytyvään lihaan, mutta sivulauseessa esitetty piikki pureutuu tahattomuudessaan syvimmälle. Se paljastaa ajatusmaailman luonteen ikään kuin vahingossa. Ennen kaikkea: rehevälle naiselle? Mitä tekemistä gallerian kuvalla on tekstin kanssa?
Sormen jo hiljalleen kääntyessä syyttämään mediaa, olkapäällä istuva pieni piru kuiskaa korvaan, että vain sitä myydään, mitä ihmiset ostavat. Kun sormi lähtee siirtymään kohti vastuutonta kuluttajaa, toisella olkapäällä istuva enkeli ilmoittaa asiallisesti, että siihen joukkoon kuuluvat myös ne ihmiset, joita juuri äsken puolustit.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jää osoittaa syyllisyysindikaattori itseen ja miettiä, koska olen saanut minulle läheisen ihmisen tuntemaan itsensä arvokkaaksi.
Aleksi Rinta-Kauppila
Kirjoittaja: studiamedia 